|
Lehdistötiedote 10.12.2007
Nuorille myytiin liian helposti K18-pelejä
Valtion elokuvatarkastamo (VET) ja Suomen peliohjelmisto- ja
multimediayhdistys FIGMA ry suorittivat yhteistyössä pelien
ikärajavalvontaa jälleenmyyjien keskuudessa marras-joulukuun
aikana. Alle 18-vuotiaat koeostajat yrittivät ostaa heiltä
kiellettyjä pelejä erilaisilta pelien vähittäismyyjiltä.
Neljä 12-16-vuotiasta nuorta liikkui tällä kertaa
pääkaupunkiseudulla kahtena eri päivänä. Koeostajat kävivät
seuraavissa kaupoissa: Anttila, Gamestop, K-Citymarket,
Konsolinet, OnOff, Prisma, Sokos, Stockmann ja Tilt – Pelaajan
Pelikauppa.
Ostotapahtumia kertyi 24 myymälässä yhteensä 37. Nuori onnistui
saamaan pelin peräti 16 kertaa. Pelin myyneet kaupat edustavat
erilaisia myymälätyyppejä. Pelioston onnistuttua koeostaja
luovutti pelin VET:n tarkastajalle, joka huomautti myyjää
tapahtuneesta rikkeestä. Kauppa purettiin jokaisessa tapauksessa
välittömästi.
- Myyjät myivät pelin kuin kyseessä olisi ollut mikä tahansa
peli ajattelematta ollenkaan pelin ikärajoja. Ei ne myyjät edes
älynneet koko ikärajaa, kertoo 14-vuotias koeostaja Rune
saatuaan kiellettyjä pelejä haltuunsa.
– Valvonnalle ja valistukselle on todellakin huutava tarve.
Pelin alaikäiselle myyneiden kauppojen johtoon tullaan olemaan
yhteydessä, kertoo johtaja Matti Paloheimo Valtion
elokuvatarkastamosta. – Tulemme jatkamaan tämäntyylisiä
toimenpiteitä, jatkaa Paloheimo.
– Eihän tässä näin pitänyt käydä. Selvästi kauppojen
henkilökuntaa on koulutettu asian tiimoilta, mutta pelien
ikärajoihin ei jostain syystä kiinnitetä riittävästi huomioita,
kertoo FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen pettyneenä. –
Pelien ikärajat ovat aivan yhtä tärkeitä noudattaa kuin muutkin
lain määräämät ikärajat. Jälleenmyyjien henkilökunnan koulutus
on ensisijaisen tärkeää, jatkaa Olkkonen.
Video- ja tietokonepelejä on monenlaisia, osa on ns.
edutainment-pelejä, osa pelkästään ajanvietettä.
Viihdepelaamisestakin on hyötyä lapsille (esim. kielitaidon ja
motoriikan kehittyminen), mutta peleistä voi olla myös haittaa
lapsen tasapainoiselle kehitykselle. Suuri osa pelaajista on
aikuisia, ja siksi pelejä myös suunnitellaan aikuisille.
Vuorovaikutteiset kuvaohjelmat, joiksi tietokone-, konsoli- ja
videopelejä
levitystä sääntelevässä
laissa nimitetään, on vapautettu pakollisesta
ennakkotarkastuksesta, mutta jokaisessa on oltava sen
haitallisuuteen perustuva ikäraja. Alemmat ikärajat ovat yleensä
suosituksia, mutta 18 ikäraja on aina sitova eli sitä on pakko
noudattaa. Alle 18-vuotiaalta kiellettyä peliä ei saa siten
myydä 18 vuotta nuoremmalle. Myös suositusikärajat perustuvat
pelin haitallisuuteen, joten niitä on hyvä noudattaa.
Suurimmassa osassa peleistä käytetään yleiseurooppalaisen
ikärajaluokittelujärjestelmän (PEGI - Pan European Game
Information) mukaista ikämerkintää. VET rekisteröi
automaattisesti PEGI-luokitellut pelit. PEGI on
pelivalmistajien, lastensuojelu- ym. muiden järjestöjen ja
valtiollisten tarkastusinstituutioiden yhdessä suunnittelema
järjestelmä, jossa ikärajat perustuvat yhteisesti sovittuihin
kriteereihin.
PEGI-järjestelmässä on kaksi toisiaan täydentävää osaa.
Ensimmäinen on ikärajaluokittelu, 3+, 7+, 12+, 16+ ja 18+.
Toinen on pelin sisältöä kuvaavat symbolit. Nämä symbolit, jotka
on painettu pelipakkauksen takapuolelle ikärajan yhteyteen,
kertovat pelin sisältämän haitallisen aineiston laadun
(väkivalta, kauhu jne.).
Valtion elokuvatarkastamo on opetusministeriön alainen virasto,
jonka tehtävä on tarkastaa Suomessa alle 18-vuotiaille
esitettävät ja levitettävät kuvaohjelmat sekä rekisteröidä
tarkastamattomat kuvaohjelmat ja vuorovaikutteiset kuvaohjelmat
(tietokone- ja videopelit).
Suomen
peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniä ovat
AMO, Atari, Electronic Arts, K E Media, Microsoft, Nokia,
Nordisk Film, PLAN 1, Sony Computer Entertainment Europe,
Toptronics ja Vivendi Games.
Lisätietoja pelien ikämerkinnöistä:
www.vet.fi
www.pegi.info/fi
www.figma.fi
Lisätietoja antavat:
Valtion elokuvatarkastamo
Johtaja Matti Paloheimo
09 – 2285 4461
Ylitarkastaja Maarit Pietinen
09 – 2285 4478
Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry
Toiminnanjohtaja Riku Olkkonen
050 – 505 1966 |