|
Lehdistötiedote 30.10.2008
SUOMEN
PELIMARKKINAT ENNÄTYSVAUHDISSA
Suomen
peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniltään
keräämien tietojen mukaan pelien markkina-arvo kuluttajahinnoin
oli vuoden 2008 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana noin 44,9
miljoonaa euroa (2007: 46,6 milj. €).
Kappalemääräisesti pelimarkkinat kasvoivat prosentin verran.
Pelituotteita myytiin Suomessa alkuvuonna reilut 1,3 miljoonaa
kappaletta. Pelialan kokonaismarkkinoita arvioitaessa on
huomioitava myös FIGMAn ulkopuolisten alan toimijoiden ja
ulkomaisten ketjujen pelikauppa Suomen markkinoilla.
Vertailtaessa viimeisen vuosineljänneksen julkaisulistoja
edelliseen vuoteen voidaan ennustaa uuden ennätyksen syntymistä
pelimarkkinoilla. Kolmen viimeisen kuukauden aikana tehdään
parhaimmillaan yli puolet vuoden pelimarkkinoista.
– Vuosi 2007 oli jo uskomaton meidän alalla. On ilo huomata,
että pelaamisen suosio jatkuu edelleen tasaisena. Tällä
vauhdilla pääsemme lähelle viimevuotisia Suomen ennätyslukuja ja
taidamme mennä ohikin, ennustaa FIGMAn toiminnanjohtaja Riku
Olkkonen Suomen suurimman pelialan tapahtuman, Digiexpon
tiedotustilaisuudessa torstain ammattilaispäivänä.
Arvossa
mitattuna PC-pelien ja -multimedian osuus oli tammi-syyskuussa
21,4 %, konsolipelien 78,6 %. Konsolipelit jakaantuivat
seuraavasti; käsikonsolipelit 6,2 % (Nintendo DS 4,5 %, Sony PSP
1,7 %), edellisen sukupolven kotikonsolien pelit 24,4 % (Sony
PlayStation2 24,3 %) ja uusimman sukupolven kotikonsoleille
tehdyt pelit 48,1 %. Uusimpien kotilaitteiden pelien suosio
jakaantui edelleen tasaisesti; Microsoft Xbox360 saavutti 16,5
%, Nintendo Wii 13,3 % ja Sony PlayStation3 18,3 % osuuden
pelien kokonaismyynnistä.
Kappalemäärin mitattuna PC-pelien ja -multimedian osuus oli
alkuvuonna 39,8 % ja konsolipelien vastaavasti 60,2 %. Pelien
kappaleosuudet jakaantuivat konsoleittain seuraavasti: Microsoft
Xbox360 9,3 %, Nintendo DS 3,8 %, Nintendo Wii 6,8 %, Sony
PlayStation2 27,3%, Sony PlayStation3 10,7% ja Sony PSP 2,0 %.
Ryhmä muut keräsi loput 0,3 %.
– Uusien
konsolien suosio on ollut odotetunlainen. Suosio on
kaksinkertaistunut vuoden aikana ja kasvu jatkuu edelleen. Kaksi
kolmasosaa suomalaisista pelaajista pelaa myös verkossa.
Perinteisen PC:n lisäksi sosiaalinen verkkopelaaminen on
yleistynyt konsoleilla. Suomen suosituimman pelityypin,
ajopelien rinnalle pyrkivät todella vauhdilla myös musiikki- ja
kuntoilupelit, pohtii Riku Olkkonen erilaisten pelityyppien
menestystä.
PLATINAPELIT WII FIT-, WII PLAY- JA
PS2 GUITAR HERO III: LEGENDS OF ROCK -PELEILLE
Suomen
suosituimpien pelien listan TOP10-kärjessä keväisestä
ilmestymisestään lähtien ollut Wii Fit sai kirjaimellisesti
massat liikkeelle. Yli 20.000 pelin myynti puolessa vuodessa
oikeuttaa platinapeliin.
Wii Play
nappasi Nintendolle toisen platinapelin. Wiin minipelejä
paketoituna yhdessä peliohjaimen kanssa on myös osoittautunut
suosituksi pelituotteeksi.
Guitar
Hero –pelisarjan kolmas osa, Legends Of Rock räjäytti potin
platinapelin arvoisesti. Musiikkipelien suosio jatkuu
ilmakitaroinnin kultamaassa nyt myös kitaraohjaimilla. Keväällä
2004 julkaistu SingStar aloitti varsinaisesti musiikkipelien
suosion. Rock Bandin lisäksi myös Guitar Hero pelisarja laajenee
marraskuussa koko bändin kattavaksi Guitar Hero World Tour
–pelissä.
KULTAPELIT
PS3 JA XBOX360 NHL 09- SEKÄ DS JA WII MARIO KART -PELEILLE
Suomalaisten kestosuosikki, EA Sportsin NHL-pelisarja nappasi
odotetusti kultaa tuoreeltaan molemmilla jo ilmestyneillä
alustoilla. Urheilupelien suosio suomalaisten pelaajien
keskuudessa on vuodesta toiseen korkea. Autopelien ja
roolipelien jälkeen suomalainen tarttuu seuraavaksi useimmin
urheilupeliin ja tietysti jääkiekkoon.
Maailman
kuuluisimman putkimiehen, Marion suosio ei laannu. 80-luvun
alusta pelaajia viihdyttänyt Mario nappasi taas pari kultaista
peliä itselleen samannimisillä, mutta erilaisilla peleillä.
Nintendo DS -käsikonsolin mukaan tarttuva peli on pitkän linjan
kestosuosikki. Wiin
Mario Kart
rattiohjaimen kanssa taas osoittaa, että kysyntää löytyy
pelille, joissa hauskuus on taattua ja pelaamiseen pääsee
helpolla tavalla sisään.
Jalometallien painottuminen laajoille ikäluokille soveltuviin
peleihin ei yllätä. Eurooppalainen pelien luokittelujärjestelmä,
PEGI antaa joka toiselle pelille merkinnän 3+ ja vain 4 % on
saanut 18+ leiman.
-
Pelimarkkinat kehittyvät edelleen useaan eri suuntaan samalla
kun pelaajan keski-ikä kasvaa. Suomalainen pelaaja on
keskimäärin kuitenkin jo 30-vuotias. Pelejä ja laitteita on
tarjolla jokaiseen makuun, pohtii Riku Olkkonen menestyksekkään
pelivuoden taustoja.
Lisätietoja mm. suomalaisen pelaajan profiilista ja pelien
ikämerkinnöistä löytyy
www.figma.fi/tiedotteet
Suomen
peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniä ovat
Activision-Blizzard, AMO, Atari, Electronic Arts, K E Media,
Microsoft, Nordisk Film, PAN Vision, PLAN 1, Sony Computer
Entertainment Europe ja Warner Bros.
FIGMA
julkaisee Suomen virallista listaa. Suomen suosituimpien pelien
lista julkaistaan kahden viikon välein. FIGMA julkaisee
jäsentensä pelimyyntitilastot kolmen kuukauden välein. Lista ja
pelimyyntitilastot:
www.figma.fi
Lisätietoja antaa:
Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry
Toiminnanjohtaja Riku Olkkonen
050 – 505 1966 |