Aarteenmetsästäjä löysi kultaa vielä ennen Digiexpoa

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry on vielä päivää ennen vuoden merkittävintä kuluttajille suunnattua pelitapahtumaa, Digiexpo-messuja, myöntänyt kultalevyn Uncharted 3 -pelille osoituksena yli 10 000 kappaleen myynnistä.

PlayStation 3 -pelikonsolille saatavan Uncharted-pelisarjan kolmannessa osassa Nathan Drake panee vihollisille kampoihin monipuolisemmin kuin koskaan ennen. Tarinankerrontaa ja dramaattisia toimintakohtauksia hengästyttävällä tahdilla yhdistelevä Uncharted 3: Drake's Deception luo interaktiivisen kokemuksen, joka sumentaa rajan pelien ja elokuvien välillä.

"Edelliset Uncharted-pelit myivät kultaa, joten olemme erittäin iloisia siitä, että pelisarjan kolmas osa ylsi samaan heti julkaisuviikolla. Arvostelijoiden ylistämä indianajonesmainen aarteenmetsästys siis selkeästi kiinnostaa pelaajia jopa edellisvuosia enemmän", kertoo PlayStationin kaupallinen johtaja Antero Paljakka.

Digiexpo-messut

Digiexpo-messut on vuoden merkittävin kuluttajille suunnattu pelitapahtuma. Siellä on esillä tärkeimmät pelikonsolit, niiden lisätarvikkeet ja tietysti itse pelit. DigiExpo esittelee joulumarkkinoiden uutuuksia, joita pääsee testaamaan osastoilla ja näkemään myös pelilavalla.

Alan ammattilaisilla ja tiedotusvälineillä on mahdollisuus tutustua DigiExpo-messuihin ennen niiden avautumista. Perjantai 4.11. klo 9-12 on varattu Digiexpon ammattilaisajaksi.

FIGMA ry:n toiminnanjohtaja Thomas Westerberg julkaisee alkuvuoden pelimyyntiluvut ja kertoo muita kiinnostavia visioita pelialalta klo 9.30 alkaen. Hänen puheenvuoronsa jälkeen pelilavalle nousevat myös tilastointiyhtiö GfK:n ja Neogamesin edustajat kertomaan omia näkemyksiään pelialasta.

FIGMA

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniä ovat ALSO, AMO, Electronic Arts, Microsoft, Namco Bandai, Nordic Softsales, Nordisk Film, PAN Vision ja Warner Bros.

FIGMA julkaisee Suomen virallista listaa. Suomen suosituimpien pelien lista julkaistaan kahden viikon välein. FIGMA julkaisee jäsentensä pelimyyntitilastot kolmen kuukauden välein. Lista ja pelimyyntitilastot löytyvät osoitteesta www.figma.fi.

Lisätietoja internetissä

www.figma.fi

Lisätietoja

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry
Toiminnanjohtaja Thomas Westerberg
050 – 463 1156
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry
Hallituksen puheenjohtaja Riku Olkkonen
050 – 505 1966
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Viestintätoimisto Visionist
Tiedottaja
Jiri Koivuniemi
040 – 837 8097
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Etsi FIGMAn sivuilta